ASIANAJAJA palvelee oikeusasioissa Joensuussa


Palkkioperusteemme

Palvelumme ja hinnoittelumme ovat aina tapauskohtaisia. Yksityishenkilöitä avustamme asiantuntemuksella muun muassa riita- ja rikosasioissa, perhe- ja perintöoikeudellisissa asioissa sekä vahingonkorvausasioissa. Hoidamme myös kokonaisvaltaisesti yritystoimintaan liittyviä toimeksiantoja. Meillä on vankka kokemus esimerkiksi konkurssitilanteista, sopimus- ja yhtiöoikeudesta sekä riita- ja rikosasioista.

Asiantuntevat lakimiehemme auttavat muun muassa seuraavissa asioissa:

Oikeudenkäyntipalvelut

Asianajotoimistomme palvelee koko oikeudenkäyntiprosessin ajan, kaikissa oikeudenkäynnin vaiheissa. Oli kyseessä sitten riita-, rikos- tai muu asia, pätevät lakimiehemme avustavat asiakasta läpi prosessin pitäen huolta asiakkaan oikeuksista.

Riita-asiat

Monimutkaistuvassa maailmassamme riitelyiden kohteita on enemmän ja enemmän. Koski riitanne sitten kuluttajakauppaa, velkasuhdetta tai muuta riitaisuutta, asiantuntevaa apua tarvitaan oikeudenmukaisen ratkaisun saavuttamiseksi.

Rikosasiat

Joskus ihmiset joutuvat osalliseksi rikosprosessiin, joka ei ole välttämättä helppo tilanne. Avustamme sekä rikoksen uhriksi joutuneita että rikoksesta epäiltyjä. Asianosaisen oikeuksista huolehtiminen on tärkeää usein jo prosessin alkuvaiheesta lähtien.

Vahingonkorvausasiat

Onko joku aiheuttanut teille henkilö- tai esinevahinkoja? Vahingonkorvausoikeuden useat säännökset voivat tuntua epäselviltä ja vahingonkorvausvastuu sekä korvauksen saamisen edellytykset voikin olla haastavaa selvittää ilman asiantuntevaa apua. Autamme vahingonkorvauksen saamisen edellytysten tutkimisessa sekä hakemisessa.

Perhe- ja perintöasiat

Testamentti: Testamentilla voidaan määrittää, kuinka omaisuus jaetaan kuoleman jälkeen. Testamentilla omaisuudestaan voi määrätä hyvin laajasti tai myös esimerkiksi esineittäin tai määräosin. Testamentti on vainajan tahto, joten on tärkeää laatia testamentti huolellisesti tulkinnanvaraisuuksien välttämiseksi.

Avioehtosopimus: Puolisot voivat sopia, mitä omaisuudesta kuuluu avio-oikeuden piiriin avioeron tai kuoleman sattuessa. Avio-omaisuuden ulkopuolelle voidaan määrätä kaikki puolisoiden omaisuus tai yksittäisiä omaisuuseriä. Sopimus on rekisteröitävä maistraatissa.

Ositussopimus: Avo- tai avioliiton päättyessä osapuolet voivat yhteisymmärryksessä sopia omaisuuden jaosta. Kirjallisen sopimuksen avulla voidaan välttää mahdollisia tulevaisuudessa syntyviä omaisuuteen kohdistuvia riitaisuuksia.

Lapset: Lasten huolto, elatus, tapaamiset sekä asumisjärjestelyt tuottavat silloin tällöin riitaisuuksia vanhempien välillä. Laadukas, lapsi huomioon ottava, ammattitaitoisesti ja sovinnolla luotu sopimus helpottaa lapsen elämää vanhempien eron hetkellä. Toisinaan asiat etenevät käräjäoikeuden ratkaistaviksi, jolloin oikeudellinen osaaminen on lähes välttämätöntä.

Avoliitto: Kuinka avoliiton päätyttyä omaisuus jaetaan? Avoliittolaki tarjoaa ratkaisuja, mutta sitä ei voida aina soveltaa. Erojen ja suurten hankintojen edessä kannattaa ottaa yhteyttä asiantuntevaan apuun.

Perunkirjoitus: Kuolemantapauksesta kolmen kuukauden kuluessa toimitettava perukirja on usein työläs ja haastavakin tehtävä surun kohdanneille lähimmäisille. Autamme kokonaisvaltaisesti perukirjan laadinnassa.

Perinnönjako: Perinnönjakokirja laaditaan kirjallisesti joko sopimusjakona tai tuomioistuimen määräämän pesänjakajan toimesta, mikäli jaosta ei päästä sopimukseen. Sopimusjaossa on suositeltavaa käyttää asiantuntevaa apua erityisesti silloin, kun kuolinpesässä on paljon omaisuutta tai osakkaita on useita. Asiantuntijoiden avustuksella tehty sopimusjako on omiaan vähentämään riitaisuuksia tulevaisuudessa.

Sopimukset

Asuin- tai liikehuoneiston vuokraus: On mahdollista, että vuokralaisen ja vuokraisännän välille muodostuu erimielisyyksiä esimerkiksi vuokranmaksusta tai muusta toiminnasta, joita ei saada ratkaistuksi ilman neuvotteluita tai jopa oikeudenkäyntiä.

Asunto- ja kiinteistökaupat: Monelle ihmiselle suuren hankinnan virhetilanteet ovat harmillisia tapahtumia. Riitaisuuksia voi ilmentyä esimerkiksi talon kunnosta tai tonttiin liittyvistä oikeuksista tai asunnon hinnasta. Kyseisten sopimusten määrämuodoista on säädetty tarkasti laissa.

Muun irtaimiston kaupat: Irtainta omaisuutta voi hankkia monella eri tavalla. Silti jokainen ostosuoritus muodostaa jonkunlaisen sopimuksen. Muun muassa kuluttajilla on vahvat oikeudet kauppojen teossa.

Työsopimukset: Työsopimuksissa ja -suhteissa voi ilmetä monenkaltaisia oikeuksien loukkauksia. Työnantajan velvollisuuksien laiminlyönteihin, määräaikaisuuksien ketjuttamisiin ja esimerkiksi työntekijän valinnan oikeudenmukaisuuteen tai muihin työmaailmaan liittyviin ongelmiin tarvitaan usein apua asiantuntijoilta.

Muut sopimukset: Sopimuksia voi olla lähes minkälaisia tahansa ja laki ei aina anna selkeää ratkaisua tapauksiin. Kun sopimusvelvoitteet jäävät täyttämättä tai sopimusta rikotaan muulla tavoin, on mietittävä, kuinka aiheutuneet kustannukset voidaan kattaa. Useasti tällaisissa tapauksissa oikeudellinen apu on tarpeen.

Yhtiöoikeus

Osakassopimus: Osakassopimuksen avulla voidaan määrittää tärkeistä asioista, kuten yhtiön voitonjako, yhtiön hallinto ja osakkeista luopumisen ehdot. Osakassopimuksella pystytään välttämään riitaisuuksia esimerkiksi siitä, miten yhtiön osakkaiden tekemä työ palkitaan suhteessa vain rahallisesti yhtiössä mukana oleviin.

Yrityssaneeraus: Tilanteissa, joissa yritys on ajautunut taloudellisiin vaikeuksiin, on yhtenä vaihtoehtona tuomioistuimen määräämä yrityssaneeraus, jossa pyritään yritystoiminnan tervehdyttämiseen. Avustamme yrityssaneeraukseen hakeutumiseen liittyvissä tilanteissa.

Konkurssiasiat: Yritystoiminnan ajauduttua tilanteeseen, jossa ei ole enää mahdollisuuksia vastata veloista maksukyvyttömyyden vuoksi, asettaa tuomioistuin yhtiön konkurssiin joko velallisen omasta tai velkojan hakemuksesta. Konkurssimenettelyssä konkurssipesälle määrätään pesänhoitaja, joka vastaa niin velkaselvittelystä kuin realisoinnistakin.

Markkinaoikeusasiat: Kilpailuun elinkeinotoiminnassa, julkisiin hankintoihin ja markkinointiin liittyvät asiat ratkaistaan markkinaoikeudessa. Jos esimerkiksi määräävää markkina-asemaa käytetään väärin tai yrityksen mainonta on vertailevaa, on kannattavaa tutkia, onko tapauksessa syytä nostaa kanne.

Julkiset hankinnat: Hankintayksiköiden, kuten valtion ja kuntien viranomaisten, suorittamat hankinnat herättävät useita laintuntemusta vaativia kysymyksiä. Joskus hankintayksiköt saattavat tehdä päätöksen, johon on kannattavaa hakea muutosta.

Immateriaalioikeus: Teoksia, keksintöjä, tavaramerkkejä ja muita yrityksien ja yksityishenkilöiden tuotoksia suojelee usein immateriaalioikeudet. Lait antavat suojaa immateriaalioikeuksien loukkauksia vastaan.

Naapuruussuhteet

Naapuruussuhteet voivat nostaa esiin useita kysymyksiä, kuten kuinka paljon naapureiden aiheuttamaa rasitusta on siedettävä, mitä kaikkea naapurustoon voidaan rakentaa tai mitä naapureiden aiheuttamille ongelmille voi tehdä? Autamme ongelmien selvittämisessä ja ratkaisemisessa.

Takaisin ylös.

Palkkioperusteemme

Palkkiomme määräytyvät toimeksiantokohtaisesti. Selvitämme aina aluksi päämiehemme mahdollisuudet valtion oikeusapuun tai oikeusturvaan asiakkaan vakuutuksien perusteella. Mikäli ensimmäinen yhteydenotto / asiakastapaaminen ei johda toimeksiantoon, emme veloita siitä palkkiota, kun alkuneuvottelu on maksimissaan 20 minuuttia. Tätä pidemmistä neuvotteluista veloitamme käytetyn ajan mukaan.

Laskun loppusummaan vaikuttavat työmäärä, työn laatu ja vaikeustaso. Palkkio voidaan etukäteen sopia määräosaksi tehtävästä päämiehelle saavutettua etuutta. Voimme myös tehdä sopimuksen erityisen hyvityksen suorittamisesta, mikäli yhdessä sovittu tavoitetulos saavutetaan.

Voit tiedustella palveluidemme hintoja tarkemmin suoraan toimistoltamme.

Ota yhteyttä!

Hintoihimme lisätään 24 %:n arvonlisävero.

Takaisin ylös.

Kerro meistä kavereillesi

  

Aukioloajat

ma-pe 8-16

Ota yhteyttä meihin, kun tarvitset luotettavia lakipalveluja.

Suosittele meitä:

Osuma.fi